lauantai 2. tammikuuta 2016

Pastellinen tuorejuustokakku mustikkayllätyksellä




Aloitetaas vuosi herkullisella tuorejuustokakulla.
Tähän tulee keksipohja ja tuorejuusto-kuohukermapäällinen.
Uunia et tarvitse, mutta jääkaappia kyllä.
Kannattaa tehdä vaikka edellisenä päivänä ennen tarjoilua, niin ei tarvitse hermoilla hyytymisen kanssa.

Ota mustikoita sulamaan kipollinen. Määrällä ei ole niin väliä; voithan syödä loput. Tuoreita mustikoita saa toki myös käyttää. Itse tein tämän kakun tammikuussa, niin silloin ovat hankalammin löydettävissä.
Sulata mukillinen voita. Ja käytetään sitten OIKEAA voita eikä mitään kevytjuttuja!
Maku on se mikä ratkaisee.
Tarkempi määrä taitaa olla 100 grammaa.
Pohjaa tehdessäsi näet jos voita on liian vähän  - sulatat vain sitten lisää.
Murskaa valitsemasi keksit kulhossa. Oma valintani on melkein aina Digestive, mutta voit lisätä joukkoon vaikka joululta jääneitä pipareita. Murskan ei tarvitse olla maailman sileintä.

Sekoita voisula ja keksimurska yhteen. Ja nyt tulee salaisuus: tässä kohtaa lisään aina mukaan hiukan jotain nestettä. Esim. maitoa, vettä... tämä "salainen ainesosa" muussaa keksimurskaa enemmän ja seoksesta tulee taikinamaisempi.
Kaada seos irtopohjavuokaan.

Voit taputella seoksen vuokaan kauhalla, jolla murskasit keksit. Pinnan ei tarvitse olla tasainen; päinvastoin - päällinen 'sitoutuu' jotenkin paremmin pohjaan, kun on tekstuuria.
Pistä  koko komeus jääkaappiin siksi aikaa kun teet päällisen.
Laita tässä vaiheessa neljä liivatelehteä kylmään veteen.

Vatkaa kaksi desiä kuohukermaa ja laita joukkoon sokeria noin puoli desiä.

Sekoita joukkoon yksi rasia (180-200g) tuorejuustoa. Itse tykkään käyttää Valio Viola Vaniljanmakuista tuorejuustoa. Notkista sitä ensin omassa purkissaan.
Vinkki: kokeile välillä vaikka sitruunanmakuista tuorejuustoa.
Kuumenna nyt liedellä mehua tai vettä puolisen desiä ja puristele lionneet liivatteet nesteen joukkoon. Anna nesteen hiukan jäähtyä ja kaaada se sitten ohuena nauhana kermavaahto-tuorejuustoseokseen. Tähän pastellikakkuun laitoin tässä kohtaa vihreää elintarvikeväriä muutaman tipan. Värin voimakkuuden valitset itse. Väriä ei ole pakko laittaa ollenkaan.

Ripottele pohjan päälle mustikoita makusi mukaan.

Levitä kerma-juustoseos pohjan päälle ja laita jääkaappin. Anna olla jääkaapissa ainakin neljä tuntia - sopii olla yönkin yli.

Ja näin.... Laitoin päälle nonparelleja ja aamulla jääkaapista löytyi tällainen teos. Paniikki iski ja piti keksiä PLAN B.

Tämä tuote pelasti minut. Kaavin nuo nonparellisotkut pois päältä ja tein tämän paketin ohjeen mukaan kakkumoussen. Erittäin nopea ratkaisu kaiken lisäksi!
Ei vaadi hyydyttämistä jääkaapissa (ainakaan kauaa). 
Tässä pastellinen lopputulos. Ja maku oli loistava! Kannattaa kokeilla. Päälle voit laittaa mitä koristeita haluat - itse laitoin suklaarouheita.






perjantai 1. tammikuuta 2016

KEITTIÖ ja KÄSITYÖT = tämä blogi


Meillä kaikilla on (tai ainakin pitäisi olla) mummo, joka tuoksuu pullalta. Hänen halauksensa parantaa kaikki harmit. Hän neuloo sukkia kiikkustuolissa ja hänen tekemänsä ruoka on kermaisinta ja maukkainta mitä olet syönyt.
Minä olen niitä onnellisia kenellä tällainen mummo on. Tällä hetkellä hän kylläkin jo asuu taivaan kodissa, mutta niinkuin meistä kaikista, myös hänestä on jäänyt rippeet jälkeläisiinsä tänne maan päälle. 

Tämä blogi on omistettu mummolleni vaikka omia tekemisiäni täällä esittelenkin. 
Mummoni teki paljon käsitöitä - niin minäkin.
Mummoni leipoi paljon - niin minäkin.
Mummoni piti kasvien hoidosta - niin minäkin.

Jännä kuinka nyt kaksituhatta luvulla on muotia mummoilla eli leipoa, tehdä käsitöitä jne jne. Meillä on vapaus nauttia niistä töistä vapaa-aikanamme, mitkä silloin aikanaan olivat pakon sanelemiakin. Oli paljon lapsia ja vaatteita oli osattava korjata, jotta pystyi niitä muokkaamaan seuraavalle. Leipominenkin oli aikalailla pakko, ei ollut marketteja mistä hakea milloin mitäkin leipää.

Tämä blogi keskittyy siis pääosin keittiöön ja käsitöihin - kuten mummonikin :)
Tervetuloa mukaan!